Tammikuussa järjestettävän Ringetteviikon kampanjamateriaalit ovat julkaistu
01.12.2023 07:00
Ringetteviikko on vuosittain järjestettävä ringetteyhteisön oma juhlaviikko, jota vietetään valtakunnallisesti ympäri Suomea 20.-28.1.2024. Joka vuosi uusia ihmisiä tutustuu ringetteen juuri yhdeksänpäiväisen kampanjan aikana. Ringetteviikko onkin muodostunut ringetteväen yhteiseksi perinteeksi, joka järjestetään nyt 12. vuotta peräkkäin. Kampanjan järjestäjänä toimivat paikalliset ringetteseurat yhdessä Suomen Ringetteliiton kanssa.
Ringetteviikon aikana kaikki ringetteseurat markkinoivat yhtä aikaa harrastustoimintaansa omalla paikkakunnallaan: seurat järjestävätkin ilmaisia ringeten kokeilutapahtumia paikkakuntalaisille, kertovat lajista ja pyrkivät tarjoamaan mahdollisuutta tulla mukaan ringeten harrastustoimintaan. Lisäksi kampanja tulee näkymään isosti sosiaalisen median puolella niin seurojen kuin Ringetteliiton kanavissa.
Olemme julkaisseet valmiit kampanjamateriaalit seurojen käyttöön Ringetteviikon markkinointiin. Löydät kaikki materiaalit, tuet ja vinkit nettisivuiltamme täältä. Ringetteviikko - Suomen Ringetteliitto Ry
D-junioreiden Minigames-suurturnaus käynnistää Ringetteviikon Kisakalliossa
D-junioreiden Minigames-suurturnaus järjestetään Kisakallion Urheiluopistolla 20.-21.1.2024. Viime kaudella ensimmäistä kertaa järjestetty ja paljon positiivista palautetta kerännyt D-junioreiden Minigames-suurturnaus pelataan tänä vuonna 14 joukkueen kesken. Turnauksen otteluohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa.
Pelipaitapäivää vietetään ringeten synttäreinä tiistaina 23.1.2024
Ringette sai alkunsa Suomessa tammikuussa 1979 Turussa, kun turkulaista naisten jääkiekkojoukkuetta valmentanut Juuso Wahlsten saapui Kanadasta tuoden ringetterenkaita mukanaan. Wahlsten toi tuolloin rinkulat aiemmin jääkiekkoa pelanneen tyttöporukan harjoituksiin Kupittaan jäälle ja pyysi pelaajia kääntämään mailansa toisinpäin. Näin ensimmäiset ringetteharjoitukset saivat alkunsa Suomessa, ja suomalaisen ringeten historian kirjoihin kirjattiin ylös päivämäärä 23.1.1979.
Haluamme kunnioittaa suomalaisen ringeten historiaa ja jatkossa ringetteviikon perinteistä pelipaitapäivää vietetäänkin aina ringeten syntymäpäivänä – eli tänä vuonna tiistaina 23.1.2024. Ringeten synttärien kunniaksi toivommekin näkevämme mahdollisimman paljon ringetteseurojen pelipaitojen loistoa niin jäähalleilla, ulkojäillä, kotona kuin myös sosiaalisen median puolella.
Ringetteviikko huipentuu Turussa 40-vuotisjuhlagaalaan, Tie Huipulle –maajoukkuetapahtumaan sekä Kohti Unelmia –minigames-turnauksiin
Ringetteviikon kruunaa Turussa järjestettävä todellinen ringeten juhlaviikonloppu 26.-28.1.2024. Pidennetyn juhlaviikonlopun käynnistää kolmipäiväinen Tie Huipulle –maajoukkuetapahtuma, jossa kaikki maajoukkueet (ringettemaajoukkue, U21 nuorten ja U18 juniorimaajoukkue) kokoontuvat Turun Rajupaja Areenalle. Tapahtuma on yleisölle maksuton, ja sen otteluohjelma julkaistaan joulukuun aikana.
Samanaikaisesti Rajupaja Areenan harjoitusjäähallissa pelataan ringetteperheen nuorimpien Kohti Unelmia –minigames-turnaukset lauantaina ja sunnuntaina ringettekoululaisten, G-, F- ja E-junioreiden kesken.
Lauantai-illalla 27.1. ringetteyhteisö pääsee vaihtamaan toppatakit juhlapukuun, kun ringetteperhe kerääntyy yhteen juhlimaan rakasta lajiamme Ringetteliiton 40-vuotisjuhlagaalaan. 40 vuotta yhteispeliä on juhlimisen arvoinen asia, ja edellisistä juhlista onkin kulunut jo kymmenen vuotta! Juhlagaalaan ovat tervetulleita kaikki ringetteperheen jäsenet – olit sitten uusi tulokas tai vanha konkari, pelaaja, valmentaja, joukkueen toimihenkilö, tuomari, pelaajan vanhempi tai vaikkapa seura-aktiivi.
Juhlagaala järjestetään Turussa Scandic Julian Å-salissa. Juhlaan voi osallistua yksin, avecin kanssa, tai isommallakin porukalla! Nyt onkin oiva tilaisuus kerätä nykyinen tai vanha joukkuekaverien porukka kasaan ja tulla juhlistamaan yhteistä taivalta ringeten parissa! Ilmoittautuminen juhlagaalaan on auki 5.1.2024 asti tai kunnes paikkoja riittää. Ilmoittaudu juhlagaalaan tällä lomakkeella.
Markkinointimateriaalit seurojen käyttöön:
-
40-vuotisjuhlavuoden markkinointimateraalit löytyvät nettisivuiltamme
-
Tie Huipulle –tapahtuman ja Kohti Unelmia –turnauksen markkinointimateriaalit löytyvät materiaalipankistamme