Puheenjohtajan puhe 40-vuotisjuhlagaalassa

Juhlagaala, 27.1.2024

Arvoisa ringetteväki,

juhlapuheissa, varsinkin merkittävien kymmenvuosien kohdalla, palataan historiaan. Tämä puhe ei ole poikkeus. Näin tehdään, jotta ymmärtäisimme sen, miten olemme tulleet tähän päivään ja miten meidän tulisi nähdä tulevaisuutemme.

Suomalainen ringette on upea menestystarina, mutta kovin harva tämän päivän ringetteaktiivi tuntee lajimme kasvukertomuksen. Ja jos tunteekin jotain, usein lähinnä omasta kokemuksestaan nähtynä.

En ryhdy kuitenkaan kertaamaan koko sinivalkoisen menestystarinamme historiaa, mutta en voi olla nostamatta esille sellaisia merkkipaaluja, joihin vielä tänäkin päivänä nojaamme. Suurin osa niistä on peräisin yli neljännesvuosisadan takaa.

Ehkä tärkein merkkipaalu oli nuorten naisten ja tyttöjen halu liikkua ja urheilla omilla ehdoillaan, omalla tavallaan ja hauskaa pitäen. Säännöt eivät olleet lajin alkutaipaleella erityisen tärkeitä, mikä oli todettavissa kaikkien aikojen ensimmäisessä suomalaisessa ringetteturnauksessa Uudessakaupungissa.

Olennaisempaa oli saada uusi upea kokemus ja tarjota sama mahdollisuus myös muille. Ajattelemmeko enää näin tänä päivänä?

Ringettetiedon määrä alkuvuosina oli vähäistä ja pienillä asioilla oli iso merkitys. Yhdestä ainoasta käyttöön saadusta kanadalaisesta ringettevideosta välittyi lähinnä peli-ilo ja yhdessä tekemisen riemukkuus. Joukkueen bussimatkan tunnelma. Kaikki muut - tärkeätkin - lajiasiat olivat taka-alalla. Mutta viesti meni läpi ja ringettekipinä sytytti ringetteliekit.

Vain kaksi vuotta siitä, kun rinkula heitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa jäälle, ringetteturnaukseen osallistui 21 joukkuetta ja yli 500 pelaajaa. Yhdellä videolla oli tuolloin ehkä suurempi merkitys kuin nykyään päivämme täyttävillä somekanavilla.

Mitenkähän toimisimme nyt? Olisiko joku valmis ajamaan autolla Suomen ja Euroopan Unionin pohjoisimpaan kylään, Nuorgamiin, houkuttelemaan nuoria naisia ja tyttöjä osallistumaan ystävyysotteluun Suomen eteläisimmän kaupungin, Hangon, edustajien kanssa.

Näin kuitenkin tapahtui ja tällainen ottelu järjestettiin puolimatkan krouvissa, Jyväskylän Hippoksella. Keskisuomalaisen lehtiuutisen mukaan ”ottelun tulos ei ollut kuulemma tärkeä seikka, vaan pelaamisen ilo sekä tyttöjen välille muodostunut urheilullinen kanssakäyminen”. Olisikohan aika lähteä uudestaan ajelulle?

Joukkueiden ohella myös ringetteseuroja alkoi syntyä. Harvempi taitaa muistaa sellaisia seuroja kuten Jäppärä, Keki ringette, Littoisten mimmit; Rinty 81 tai Sydännuoret. Kun ringetteliittoa perustettiin, oli mukana jo 25 ringetteseuraa.

Näistä vain neljä on säilyttänyt nimensä ja ringettetoimintansa tähän päivään saakka: Lahti Ringette, Raision Nuorisokiekko, Ringette Walapais ja VG-62. Lienee syytä kumartaa syvään näiden seurojen edessä.

Suomen Ringetteliiton ensimmäinen osoite oli tamperelaisessa kodissa ja toimistopalveluna automaattinen puhelinvastaaja. Tämä ei kuitenkaan hidastanut puuhahenkilöiden aktiivisuutta.

Lehdistötiedotteita jaettiin kaikista tapahtumista, Yleisradion kanssa neuvoteltiin turnausten televisioinnista, ringettesääntöjä jaettiin liikunnanopettajille, kuntien kouluviranomaisille ja urheiluseuroille. Kaikkea ei saatu, mutta mitään ei jätetty yrittämättä.

Viisi vuotta renkaan jäälle heitosta ringette ylitti tuhannen pelaajan rajan. Tällä luvulla oli mahdollisuus hakea valtionapua ja sekin prosessi aloitettiin - jälleen ilman ennakkoluuloja - opetusministerin tapaamisesta. Alueorganisaatio muodostettiin ja ensimmäinen virallinen Suomen mestaruus ratkottiin turnauksessa.

Ringetteliitosta tuli Suomen Valtakunnan Urheiluliiton jäsen ja muutto muiden lajiliittojen yhteyteen Pasilaan ankkuroi lajin osaksi suomalaista liikunta- ja urheilujärjestelmää. Ringetteliiton talouskin oli plussan puolella; tilillä oli rahaa peräti 16.000 markkaa. Tämän päivän rahassa 6.000 Euroa, alle prosentin liittomme nykybudjetista.

Kasvun vuodet kansainvälistivät suomalaista ringetteä, mutta yhtä tärkeää oli luoda toimivat järjestelmät, koulutus ja säännöstö. Näissä edettiin valmentaja- ja erotuomarikoulutus kärjessä. Alkuvaiheen tukea saatiin muilta lajeilta, mutta suurin työ oli tehtävä itse.

Ennakkoluulottomuus ja rohkeus toimivat avaintoimijoiden voimaannuttajina. Myös seurojen aktiivisuuden todettiin tuolloin kuuluvan uunituoreen liiton merkittäväksi vahvuudeksi. Näkisimmekö asiat samoin tänä päivänä?

Kansainvälistyminen käynnistyi joukkueiden Kanadan matkoina sekä ensimmäisen kansainvälisen Finnair-turnauksen järjestämisenä. Siitä oli lyhyt matka Kansainvälisen Ringetteliiton perustamiseen.

Tämäkin oli suomalainen hanke, vaikka muutkin ringettemaat lähtivätkin mukaan ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kanadalainen.  Voitaneen todeta, että suomalaisten panos on ollut läpi vuosikymmenten kansainvälisen ringeten kulmakivi.

Ensimmäisen vuosikymmenen aikana vakiinnutettiin SM-sarja, luotiin Ringette-lehti, tehtiin kansallinen tutkimus ringeten tunnettuudesta, kehitettiin omat valmentajatutkinnot, perustettiin maajoukkue, tuotettiin kanadalaisia pelaajia Suomeen, viritettiin kansainvälisiä ringettesääntöjä, aloitettiin 30 sekunnin hyökkäysaika ja otetiin nuorimmille käyttöön hihanauhat.

Ensimmäisenä vuosikymmenenä hävittiin ensimmäiset MM-kisat, järjestettiin ensimmäiset kotikisat ja kirsikkana kakun päällä: voitettiin kautta aikojen ensimmäinen suomalainen joukkuepelien maailmanmestaruus. Kaikki tekeminen oli tekemistä ensimmäisenä.

Huima kehitysvauhti sai tuolloin myös ansaitsemansa mediahuomion. Helsingin Sanomien toimittajakin oli paikalla todistamassa Suomen ensimmäistä voittoa rapakon takana.

Uskallan väittää, että ensimmäisen vuosikymmenen aikana saatiin aikaan enemmän kuin minkään tätä seuraavan vastaavan ajanjakson aikana. Suomalaisen huippuringeten huikea tason nousu ja sitä kautta tulleet saavutukset olivat kuitenkin vasta edessä.

Mutta niistäkin voitaneen kiittää perustan luojia, jotka olivat tehneet valtavan urakan uskomattoman lyhyessä ajassa. Usein tyhjän päälle rakentaen, keskellä koko ajan läsnä olevia tunnettuus-, jääaika- ja taloushaasteita.

Päämäärätietoisesti, sitkeästi, epäitsekkäästi ja luovasti. Ilman tällaista asennetta sinivalkoinen menestystarina olisi jäänyt kirjoittamatta.

Jos lajillamme on ollut - toivottavasti ymmärrätte käyttämäni käsitteen - hyvä ”herraonni”, on meillä ollut vieläkin enemmän hyvää - ja taas ennalta anteeksi pyytäen - ”tyttöenergiaa”.

Suomalaisessa ringetessä on ollut kautta aikojen erinomaisia huippu-urheilijoita, harrastajia, jotka ovat paitsi erittäin lahjakkaita, myös valmiita panostamaan harjoitteluunsa lähes ammattilaistasoisen määrän aikaansa. Taustalla on ollut taitavia valmentajia, jotka ovat onnistuneet rakentamaan huippuyksilöistä huippujoukkueita.

Joukkuepelaaminen on keskeinen tekijä, jolla ringette erottuu muista joukkuelajeista. Vastaani ei ole tullut toista urheilulajia, jossa syöttäminen kanssapelaajalle olisi paitsi pakollista, myös pelitaktiikan ytimessä.

Kun taannoin kokosin tänään julkaistavan suomalaisen ringeten kunniagallerian tekstejä, huippupelaajiemme kuvauksissa nousi kerta toisensa jälkeen esille erinomainen pelinlukutaito.

Joukkuepelaamisessa tämä on kaikki kaikessa. Ringetessä vielä korostetusti näin ja taito opitaan jo varhaisessa vaiheessa harrastusta. Tarve löytää vapaa ketjukaveri, pyrkimys vapauttaa syvälle syöksyvä hyökkääjä, halu syöttää unelmapassi maalin nurkalle ja puolustuskolmion liikuttelu vastustajan toimintaa ennakoiden ovat jatkuvasti läsnä. Karvaustilanteesta vapautuu parhaiten syöttämällä nopeasti ja osoitteeton syöttö tarjoaa vastustajalle helpon maalintekotilanteen.

Peliä on luettava koko ajan. Kun renkaat napsuvat kohdalleen, ringette näyttää enemmän dynaamiselta taiteelta kuin kamppailu-urheilulta. Kun tämä toteutuu pelitempoltaan maailman nopeimmassa jääpelissä, on vaikeaa olla vaikuttumatta näkemästään. Ensimmäistä kertaa tasokasta ringetteä katsova yllättyy aina. Positiivisesti.

Yhteispeli on rakennettu ringeten lajiytimeen ja yhteispeli on myös koko lajimme suurimpia menestystekijöitä. Sen neljännesvuosisadan ajan, jona olen saanut seurata ringetteä tai toimia siinä, huippu-urheilijoillamme on ollut toinenkin tärkeä piirre: vankkumaton luottamus omaan joukkueeseen ja omaan peliin.

Sama rohkeus, jopa pelottomuus, ennakkoluulottomuus, uskallus ja luovuus, joilla koko lajimme rakennettiin, näyttäytyy tänä päivänä hienosti huippu-urheilijoittemme suorituksissa.

Pyrkimys parempaan, kieltäytyminen kiusauksista, joukkueen edun nostaminen oman edun edelle ja lajin jatkaminen niukalla budjetilla, pienestäkin lisätuesta ilahtuen. Ellei kaikki tällainen auta kasvamaan oikeita asioita arvostavaksi ja vastuulliseksi kansalaiseksi, en tiedä, mikä auttaa.

Huipulle ei päädy sattumalta. Usein taustalla on vähintään puolitoista vuosikymmentä pitkä pelaajapolku, lukemattomat aluesarjaottelut, turnaukset, bussimatkat, harjoitukset säästä riippumatta ja tukiverkosto, joka tekee kaiken tämän mahdolliseksi.

Kuten suomalaisen ringeten alkutaipaleella, myös tänä päivänä ringette lepää vapaaehtoisten harteilla. Ringette on liikunnan ja urheilun kansanliike ja poikkeaa siinä suhteessa perustaltaan kaupallisista tai pitkälle ammattilaistuneista lajeista. Jotkut voivat nähdä sen kuuluvan lajimme heikkouksiin, mutta se on pikemminkin ringeten voimavara.

Uskallan väittää, ilman tarkempia tilastoja, että suurin osa luottamus- ja toimihenkilöistämme - meitä on yli 600 - on päätynyt näihin tehtäviin tyttärensä harrastuksen tukemisen kautta. Täyspäiväisiä ammattilaisia meillä on prosentin verran näistä.

Perhe ja yhteistoiminta ovat toimintamme ytimessä tätäkin kautta. Niin kauan kuin lajimme henki ja toimintakulttuuri perustuvat positiiviseen yhteishenkeen, meillä menee hyvin. Haasteita on aina, mutta yhteishengen menettämistä ei voi millään paikata.

Neljän vuosikymmenen taipaleelle mahtuu myös muunlaisia kokemuksia. Jos kuitenkin muistelemme vuoden 2022 marraskuun alun sinivalkoisia riemujuhlia Espoon MetroAreenalla, ei kannata liikaa jäädä pohtimaan pakkoliittoa kaukalopallon kanssa, Koronakurimusta eikä alituista kamppailua ansaitsemastamme julkisesta huomiosta.

Yksi asia on aivan varmaa: valittamalla emme näe muuta kuin epäkohtia eikä tulevaisuus tällöin lupaa mitään parempaa.

Tulevaisuus ei kuitenkaan tule vastaamme, tulevaisuus tehdään tai jätetään tekemättä. Jos lajimme alkuajan toimijat olisivat käyttäneet aikansa epäkohtien pohtimiseen, emme juhlisi tänään 40 vuotta täyttänyttä Suomen Ringetteliittoa emmekä häkellyttävää urheilullista menestystä.

Suomalaiselle ringetelle, meille kaikille, on tärkeintä olla ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan, kiitollinen siitä, mitä kaikkea edeltäjämme ovat jaksaneet tehdä hienon lajimme eteen, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Olemme tehneet työtämme esimerkillisesti, vastuullisesti ja arvopohjaisesti, aina valtavirran ulkopuolella ja joskus myös vastavirtaan. Kaikki nämä kokemukset ovat tehneet suomalaisesta ringetestä sen, mitä olemme tänä päivänä.

Maailma on muuttunut ja muutostahti kiihtyy. Se, minkä kuvasin alussa tapahtuneen, olisi tuskin toistettavissa tänä päivänä. Niin innostunutta, ennakkoluulotonta ja luovaa oli kaikki se omaehtoinen tekeminen, jolla ringette saatiin Suomessa liikkeelle. Sille oli selvästi tilaa ja vahva tilaus.

Samaa henkeä on edelleen olemassa ja kaikkein parhaiten se näkyy silloin, kun joukkueemme julkaisevat somessa omaa tarinaansa, omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan. Se näkyy myös silloin, kun ringettetapahtumia järjestetään ja järjestäjätkin osaavat nauttia onnistumisista sekä jaksaa pettymysten yli. Onneksi näin.

Hyvä ringetteväki

Olen tehnyt tietoisen valinnan jättämällä henkilöiden nimiä mainitsematta. Siihen on kaksi syytä. Toinen on se, että kunniagalleriamme julkaiseminen tuo esille osan historiamme tekijöistä. Mutta vain osan.

Jokainen tässä tapahtumassa mukana oleva, jokainen kaukalon laidalla paleleva, jokainen painavaa varustekassia kantava, jokainen kaukalossa renkaan perässä luisteleva, jokainen hiljaista seuratyötä tekevä, jokainen ringetelle sydämensä menettänyt on sinivalkoisen menestystarinan käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja ja roolihenkilö. Meitä on kautta historiamme ollut jo keskikokoisen suomalaisen kaupungin väestön verran.

Jokaista on tarvittu ja tarvitaan edelleen. Haasteet eivät lopu eikä toiminnastamme tule täydellistä, mutta se, missä nyt ollaan, tuskin oli varhaisimpien edeltäjiemme mielikuvissakaan.

Eiköhän olla siitä kiitollisia, ylpeitä ja luottavaisia. Olemme sen kaikki ansainneet.

Markku Koli
puheenjohtaja