C-nuorten valtakunnallinen sarja päätökseen
28.03.2024 09:00
Csarjan ylemmän jatkosarjan voitti VG-62
C-nuorten valtakunnallinen Csarja on saatu päätökseen. Ylempi jatkosarja venyi aina uusintaotteluun asti, jossa voitosta taistelivat VG-62 sekä Blue Rings Black. Yhdeksän joukkueen ylemmän jatkosarjan voittoa pääsi tuulettamaan VG-62, hopealle ylsi Blue Rings Black ja pronssille FoPS. Alemman jatkosarjan voitto matkusti puolestaan Turkuun TuTo:lle, Kiekko-Espoo C08 nappasi hopeaa ja Helsinki taisteli pronssille.
Csarjan ylemmässä jatkosarjassa elettiin jännittäviä hetkiä, kun lopulta kolme joukkuetta ylsi tasapisteisiin. Lopulta keskinäisten otteluiden maalierot ratkaisivat uusintaottelun joukkueet, ja Naantalissa pelattiin kultamitalista. Uusintaottelun voitti VG-62 ja nappasi ylemmän jatkosarjan kultamitalit kaulaansa.
- Kausi on ollut kaikin puolin opettavainen. Joukkueemme on ollut pieni, pippurinen ja tiivis. Jokainen pelaaja kehittyi niin yksilöinä, kuin joukkuepelaajana. Kausi ei ollut helpoin ja siihen mahtui paljon myös alamäkiä. Niistä huolimatta taistelimme kovaa ja siksi olemmekin joukkue isolla Jiillä. Iso kiitos kaikille, jotka mahdollistavat sen, että pääsemme treenaamaan, pelaamaan ja toteuttamaan unelmiamme. Seuraavaksi vuorossa on C-SM turnaus, jonka jälkeen tämä kausi loppuu ja katseet suunnataan kohti seuraavaa kautta, iloitsivat VG-62 joukkueen pelaajat.
Blue Rings Black ripusti kaulaansa Csarjan ylemmän jatkosarjan hopeaa.
- Hyvä uudistus, kun alkusarjassa pelattiin kaikki kaikkia vastaan -periaatteella. Toiveena olisi ollut kaksinkertainen jatkosarja. Nyt otteluita oli jatkosarjassa todella epätasaisesti ja useat joukkueet järjestivät harjoitusotteluita sarjapelien väliin. Jatkosarjan pisteet olisi ollut syytä aloittaa nollasta, jolloin jatkosarjassa olisi ollut vielä kaikilla joukkueilla mahdollisuus menestyä. Nämä muutokset kehittäisivät lajia enemmän kuin tämän kauden jatkosarjajärjestelyt, pohdiskeli Blue Rings C-joukkueiden vastuuvalmentaja Saana Mäntylä kauden päätteeksi.
FoPS Csarjan ylemman jatkosarjan pronssille.
- Kausi oli hieno saavutus meidän joukkueelta. Pelattiin tiukkoja pelejä, koettiin uusia muistoja yhdessä sekä ennen kaikkea pidettiin hauskaa. Onneksi edessä on vielä CSM-turnaus, jossa saadaan koko joukkue kokoon ja päästään nauttimaan ringetestä, iloitsi forssalaisten joukkueenjohtaja Jasse Elo.
Ylemmän jatkosarjan neljänneksi sijoittuneen Jyskeen ajatuksissa kauden jälkeen kuulsi ilo ja positiivisuus.
- Jyskeen C-tyttöjen ringettesydän sykki koko kauden napakan hallitusti ja elinvoimaisesti. Motivaatio ja sitoutuneisuus edisti tekemisen meininkiä, josta kiitoksena tasainen, jopa saavutuksellisesti tavoitteet ylittävä sarjakausi. Pelillisesti pystyttiin pääsääntöisesti eheään suoritustasoon, vaikkakin kokoonpanojen suuri vaihtuvuus loi myös haastetta kokonaisuuden hallintaan ja peluutuksiin. Tärkeintä on kuitenkin ollut säilyttää ilo, tahtotila sekä positiivisuus korkealla tasolla, jolloin kaukalossa on kaikunut energinen ringettesydämen Jyske, päävalmentaja Satu Heikola.
Ylemmän jatkosarjan lopulliset sijoitukset:
1. VG-62
2. Blue Rings Black
3. FoPS
4. Jyske
5. Hyvinkää
6. Lahti
7. NoU Ringette
8. LuKi-82
9. Haukat
Alemman jatkosarjan mestaruus Turkuun
Alemman sarjan sijoituksista taisteli yhteensä kahdeksan joukkuetta.
TuTo voitti alemman jatkosarjan kultaa.
- Meillä oli mahdollisuus varmistaa voitto jo Helsinkiä vastaan, mutta se jäi tekemättä. Harjoiteltiin viikko ja koitettiin parantaa niissä asioissa, jotka vaativat vielä tekemistä. Ennen peliä kopissa oli rento ja iloinen fiilis, joten lähdettiin kaukaloon luottavaisin mielin. Kausi on ollut haastava, koska olemme harjoitelleet vain muutaman kerran koko joukkueen kanssa yhdessä: puolet porukasta on Valkeakoskelta ja puolet Turusta. Välillä olemme saaneet apuja myös Uudestakaupungista. Tänään pelasimme joukkueena toinen toistaan auttaen. Siksi voitto maistuu kyllä erityisen makealta, summasi Tuto:n valmentaja Terhi Pinomäki.
- Tänään näkyi kunnolla se, miten koko joukkue pelasi ihan oikeasti loppuun asti ja se näkyi tuloksessa! Voidaan varmasti olla ylpeitä itsestämme. Osattiin myös hyvin pitää päät kylmänä, mikä oli myös tärkeää, iloitsi TuTo kapteeni Iida Kalliokoski.
Kiekko-Espoo C08 alemman jatkosarjan hopeaa.
Sarjan rakenne pohditutti useampia Csarjan joukkueita.
- C sarjan uutta sarjajärjestelmää ei koettu kovinkaan onnistuneeksi. Yksinkertainen alkusarja on ihan hyvä, vaikkei lohkoissakaan mitään vikaa ollut. Alkusarjan olisi voinut pelata tiiviimmin, niin että jatkosarjat olisi voitu pelata kaksinkertaisina. Yksinkertaisessa sarjassa oli liian vähän pelejä liian harvoin. Varmaankin kaikki joukkueet pelasivat harkkapelejä jatkosarjojen aikaan. Mielestäni huono uudistus oli myös se, että alkusarjojen pisteet seurasivat jatkosarjaan. Ainakin alemmassa jatkosarjassa oli käytännössä jo mitalit jaettu ennen kun pelit edes alkoivat, pohdiskeli Kiekko-Espoo C-joukkueiden vastuuvalmentaja Pasi Pursinainen.
Alemman jatkosarjan pronssimitali Helsingille. Kuva: HelsinkiC Viestintäosasto.
- Tämä kausi on ollut yllätyksellinen elämysmatka. Sarjan alkaessa emme tienneet mitä tuleman pitää, mutta joukkueen henki oli vahva – sitä oli rakennettu fysiikan kanssa samaa matkaa Pirkkolan maastoissa. Helsinki C on ollut yhtenäinen joukkue kaukalossa ja sen ulkopuolella, täynnä fiksuja, sympaattisia, positiivisesti omia ringetterajojaan etsiviä kehittymishaluisia pelaajia. Kauden paras muistomme on alemman jatkosarjan kolmas sija, joka on meille tärkeä saavutus. Olemme kauden aikana oppineet, että kun sitkeästi tekee työtä oikealla asenteella niin tulosta tulee. Olemme taisteleva joukkue, joka on aina valmiina haastamaan, toteaa valmentaja Elina Pitkänen.
Alemman jatkosarjan lopulliset sijoitukset
1. TuTo
2. Kiekko-Espoo C08
3. Helsinki
4. Lukko
5. Blue Rings White
6. KaPa-51
7. Ilves
8. Kiekko-Espoo C09
C-SM-turnaus huipentaa kauden
C-nuorten kausi jatkuu C-SM-turnauksessa, joka pelataan Naantalissa 5.-7.4.2024. Turnauksen otteluohjelma löytyy Tulospalvelusta. Seuraa turnauspäivän tunnelmia Instagramista @ringettecsmturnaus. Striimilinkki otteluihin julkaistaan juuri ennen turnausta.