U18 juniorimaajoukkue nimetty toukokuun leirille

09.05.2024 16:00

U18 juniorimaajoukkue ottaa Kisakallion Urheiluopiston haltuun kolmeksi päiväksi 17.-19. toukokuuta. Maajoukkueleiritykseen on kutsuttu pelaajia viime kaudella U18-kuvioihin hypänneistä 2007 syntyneistä sekä uuden ikäluokan 2008 pelaajia. Uusi kausi tuo mukanaan myös uutta osaamista valmennukseen.

U18 juniorimaajoukkueen toukokuun leiritys on perinteiden mukaan testileiri. Joukkueen päävalmentaja Heidi Petrell kertoo odottavansa mielenkiinnolla leiriä.

Uutta ikäluokkaa päästiin hyvin kartoittamaan C-nuorten SM-turnauksessa, vaikkei siellä kaikki tähän ikäluokkaan kuuluvat pelaajat olleetkaan, Petrell kertoo. 

– Odotetaan varmasti kaikki mielenkiinnolla leiriä, koska sieltä saadaan ensikatsaus uuteen ikäluokkaan, niin fyysisten kuin pelillistenkin ominaisuuksien valossa. 

Petrell lisää, että on mielenkiintoista analysoida viimeisimpiä ikäluokkia ja saada sitä kautta kuvaa ringeten tulevaisuudesta. 

Katso leirille valittujen pelaajien lista seuratietoineen täältä!
 

Valmennuksella vahva yhteinen sävel

 


Riikka Vainio ja Antto Karvonen

Petrellin valmennustiimiin kuuluu edellisten kausien tapaan useampi valmentaja. Marianna Rautavirta, Kirsi Pukkila, Pia Pullinen ja Tie Huipulle -tapahtumassa virallisesti maajoukkuevalmentajana debytoinut Janne Ahoniemi jatkavat valmennustiimissä.

Uusina haasteeseen tarttuvat Naantalin VG-62:sta tuleva Riikka Vainio sekä maalivahtien valmennuksen vastuulleen ottava Antto Karvonen. Petrell on innostunut tiimistään.

Meillä on vahva tahtotila viedä valmennus- ja maajoukkuekulttuuria oikeasti eteenpäin. Mietitään esimerkiksi leirivalintoja arvopohjaisesti. Pelaajien ei todellakaan tarvitse mahtua tiettyyn muottiin, mutta käytöksessä tulee muistaa kunnioitus ja arvostus. Se miten kentällä ja sen ulkopuolella käyttäytyy, on meille todella tärkeitä asioita, Petrell kuvaa maajoukkueen valmentajien painottamia arvoja.

Vainiolle maajoukkuevalmennukseen mukaan lähteminen on kunnia asia.

– Todella hyvät fiilikset lähteä mukaan majuvalmennukseen. Heidin kanssa valmennusfilosofiat kohtasivat heti, samoin muun valmennusryhmän kanssa, Vainio valottaa. 

Vainion tausta ringetessä pursuaa menestystä niin maailmanmestaruuksia voittaneena pelaajana kuin monipuolisesti eri ikäluokkien valmennuksessa toimineena valmentajana. 

Uskon, että osaan auttaa pelaajia esimerkiksi psyykkisellä puolella. Tiedän oman pelaajauran myötä millaisia tunteita pelaajat käyvät läpi kun tulevat esimerkiksi maajoukkueleirille, ja osaan tarttua näihin tunnetiloihin. Uskon myös, että pystyn kehittämään pelaajien henkilökohtaisia taitoja, Vainio kertoo.

Blue Ringsissä useamman vuoden vaikuttanut Karvonen taas on päätynyt jääkiekon maalivahtivalmennuksen kautta ringeten pariin. Karvosen tähtäimessä on pelaajien vahvuudet.

– Uskon, että kokemukseni auttaa nuoria maalivahteja näkemään omat vahvuutensa sekä kehityskohdat. Lähdetään rakentamaan vahvuuksien kautta, Karvonen avaa.

Vaikka vastuualue on maalivahdeissa, on Karvosella annettavaa kokonaisuudellekin.

Ajatukseni valmentamisesta on, että yksilöiden hyvinvoinnin kautta rakentuu menestyvä joukkue. Autan luomaan ilmapiiriä, jossa kaikilla on mahdollisuus onnistua parhaalla mahdollisella tavalla.

Ennen kuin U18 juniorit päästetään irti, leireilee U21 nuorten maajoukkue Kisakalliossa tulevana viikonloppuna. Muistathan seurata kummankin leirin tunnelmia Instagramissa @ringettejuniorteamsfi ja Facebookissa Ringette Junior Teams Finland.