Sanja Hovilainen valittiin liittohallituksen puheenjohtajaksi

28.10.2024 15:38

Ringetteliiton syyskokous pidettiin lauantaina 26. lokakuuta Kisakalliossa.

Syyskokouksessa valittiin erovuorossa olleen Markku Kolin tilalle uusi liittohallituksen puheenjohtaja. Yksimielisesti valituksi tuli kaksi toimikautta liittohallituksessa toiminut Sanja Hovilainen (Espoo). Hovilainen on toiminut ringeten parissa yli 30 vuotta ja myös liittohallituksen varapuheenjohtajana.

Olen valmentanut, pelannut, tuomaroinut ja toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. Luistimia en ole teroittanut, se on varmaan ainut, mitä en ole tehnyt, tuore puheenjohtaja kertoo.

Yhdenvertaisuus työryhmän puheenjohtajanakin toiminut Hovilainen mainitsee tärkeimmiksi arvoikseen yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden.

Toivon, että yhdessä uuden hallituksen ja koko ringetteyhteisön kanssa pystyn vielä entisestään lisäämään yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisempaa ringetteä, Hovilainen päättää.

Hovilainen aloittaa liiton puheenjohtajana 1.1.2025.

Syyskokouksessa valittiin myös kolme hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle. Hallituksen jäseniksi valittiin yksimielisesti Pia Kuitunen (Lahti), Pia Pullinen (Helsinki) ja Jenni Haataja (Espoo). Onnea valituille!

Liittohallituksen jäseninä jatkavat Anniina Salmio (Jyväskylä), Salla Mäkelä (Tampere) ja Mika Ahonen (Forssa).


 

Syyskokous vahvisti vuoden 2025 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Liittymismaksun suuruudeksi päätettiin edellisvuoden mukaisesti 50 euroa ja jäsenmaksun suuruudeksi 0,50 euroa jäsenyhdistyksen ringettelisenssiä kohden.

Lisätietoja:
Markku Koli, puheenjohtaja
Herttaliisa Tuure, toiminnanjohtaja