CSarja uudistuu – CSM-sarjan mestaruus ratkaistaan lopputurnauksessa

13.03.2025 10:54

Ringetteliiton liittohallitus käynnisti CSarjan kehittämistyön kesäkuussa 2024. Painopisteenä kehittämistyössä oli joukkueiden kustannusten keventäminen, erityisesti matkustamiseen liittyen. Myös sarjan arvostuksen nostaminen oli kehittämistyön keskiössä. Hallitus hyväksyi helmikuun kokouksessaan CSarjaa koskevan uudistuksen, joka astuu voimaan kaudelle 2025-2026. Uudistustyön taustalla hyödynnettiin syksyllä 2024 CSarjan toimihenkilöille, pelaajille ja vanhemmille lähetettyä kyselyä, johon saatiin yli 240 vastausta.

Nuorten CSM-sarja pelataan alueellisena alkusarjana ja valtakunnallisena ylempänä ja alempana jatkosarjana. Sarjan sijoitukset ratkaistaan sarjan päätösturnauksessa, joka kuuluu osaksi sarjaa.

Kustannuksia rajataan alueellisella alkusarjalla

Nykymuotoisessa valtakunnallisessa CSarjassa joukkueilla on ollut 4-5 pitkän matkan vieraspeliä alkusarjassa. Valtakunnallisen sarjan mielekkyys tunnistetaan, onhan D-ikäluokkaan asti pelattu turnauksia lukuunottamatta oman alueen joukkueita vastaan. Kuitenkin valtakunnallinen alkusarja kasvattaa joukkueiden kustannuksia. Nyt palataan osittain vanhaan, kun CSM-sarjassa otetaan käyttöön alueelliset alkusarjat.

Sarjan ylempi ja alempi jatkosarja pelataan valtakunnallisena sarjana. Jatkosarjojen sijoitukset määrittelevät joukkueiden lähtötilanteen sarjan päättävään turnaukseen. Tällä uudistuksella nostetaan sarjan arvostusta, jota kaivattiin kyselyn mukaan niin pelaajien, vanhempien kuin toimihenkilöidenkin taholta.

Sarja huipentuu lopputurnaukseen

Lopputurnaus huipentaa CSM-sarjan. Turnaukseen osallistuvat sarjaa pelanneet joukkueet, ja lohkojaossa huomioidaan jatkosarjojen sijoitukset. Jatkossa turnauksessa pyritään pelaamaan myös pidemmät ottelut. Nuorten CSM-sarjan mestari ratkeaa lopputurnauksessa, samalla koko sarjan sijoitukset vahvistuvat.

Turnauksen ollessa osa sarjaa, joukkueilta ei laskuteta erillistä ilmoittautumismaksua turnaukseen. Myös nykyisiä turnaussääntöjä tullaan tarkastamaan uudistuksen johdosta. On hyvä huomioida, että CSM-sarjan ulkopuoliset joukkueet eivät voi enää osallistua turnaukseen.

Mikä muuttuu?

Uudistuksella saadaan kevennettyä sarjan kokonaiskustannuksia erityisesti alkusarjan osalta. Alueellinen alkusarja ja valtakunnalliset jatkosarjat ovat kompromissi pelaajien ja vanhempien toiveista huomioiden kustannusten hillitseminen.

Sarjan arvostusta saadaan nostettua, kun sarjan kaikilla otteluilla enemmän painoarvoa ja lisäksi enemmän huomiota saanut turnaus on jatkossa osa sarjaa. Sarjan voittaja on nuorten CSM-sarjan mestari.

Joukkueiden sarjamaksuun tulee korotus kaudelle 2025-2026. Sarjamaksu pitää sisällään lopputurnauksen ilmoittautumismaksun.

Sarjan lopputurnaukselle haetaan tuttuun tapaan järjestäjää, ja Ringetteliitto ottaa isomman vastuun turnauksen kustannuksista.

Ringetteliiton kilpailutyöryhmä määrittelee CSM-sarjalle sarjakirjan ja sarjamääräykset, joka pitää sisällään myös lopputurnauksen. Sarjakirja valmistuu keväällä, ja sitä päivitetään, kun ilmoittautuneiden joukkueiden määrä on selvillä.

Ringetteliitto kerää keväällä 2026 palauteet CSM-sarjaan osallistuneilta joukkueilta, pelaajilta sekä vanhemmilta. Uudistusta tarkastellaan saatujen palautteiden perusteella kautta 2026-2027 ajatellen.

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja
Herttaliisa Tuure