PeliBailut toteutetaan kaudella 2024-2025 Ringetteliiton järjestäminä syksyllä ja keväällä. Tämän lisäksi seurat voivat toteuttaa PeliBailuja täysin omien toiveidensa, resurssiensa ja jääaikojensa mukaisesti liiton järjestämien lisäksi. Kuka tahansa seura pystyy osallistumaan ja järjestämään PeliBailut. Tapahtumaan voi osallistua pienelläkin porukalla (yhdessä sovitusti muutaman lapsen voimin), sillä PeliBailut voidaan toteuttaa eri seurojen kesken muodostetuilla sekajoukkueilla. Tässä kuitenkin kannattaa ottaa huomioon taito- ja ikätasot. Minimissään PeliBailut voi järjestää kahden seuran voimin, jolloin jääajaksi riittää yksi ringettekouluvuoro.
PeliBailut ovat oiva muoto myös aikuisten harrastetoiminnalle – PeliBailuihin ei ole ikärajaa. Suosittelemme hankkimaan myös kaikille ringettekoululaisille lisenssit heti kauden alkuun, näin ne ovat voimassa jo ensimmäisistä PeliBailuista alkaen