Ringetteliiton toimintakyky perustuu kentällä työskenteleviin vapaaehtoisiin luottamus- ja toimihenkilöihin, joille liiton ja seurojen palkattu henkilöstö luovat toimintaedellytykset. Toimintamalli on tyypillinen suomalaisille liikunta- ja urheiluliitoille. Ringetteliitto kehittää organisaatiotaan ja toimintatapojansa siten, että paras mahdollisen toimintakyky on saavutettavissa käytettävissä olevilla voimavaroilla.
Ringetteliiton toimintaan osallistuu ja on osallistunut huomattava määrä eri tavoilla kyvykkäitä osaajia. Mitä paremmin tämä osaaminen saadaan koko kentän käyttöön, sitä paremmin ringette menestyy ja kehittyy. Osaamisen ohella korostuu verkostomainen toimintatapa ja digitalisaation hyödyntäminen. Näihin tukeutumalla voidaan pitää vaikuttamismahdollisuudet aitoina ja henkilökohtaiset työmäärät kohtuullisina.
Osaamisen tehokasta hyödyntämistä varten muodostetaan ringeten vaikuttajaverkosto, joka muodostuu työryhmistä ja näiden toimintaa tukevista ringettevaikuttajista.
Ringetteliiton toiminnanjohtaja vastaa työryhmien työskentelyedellytyksistä ja -prosessista sekä johtaa Palvelukeskuksen toimintaa työskentelyn tukemiseksi. Liittohallitus vastaa liiton toimintalinjojen huomioon ottamisesta työryhmien ja vaikuttajaverkoston toiminnassa. Sitä varten jokaisella liittohallituksen jäsenellä on ohjaus- ja valvontavastuu suhteessa työryhmiin.
Ringetteliiton työryhmistä Kilpailutyöryhmä, ETT, kilpailusäännöt ja Kurinpitoryhmä ovat operatiivisia työryhmiä, joiden päätöksenteko on luonteeltaan juridista eli liiton sääntöihin ja ohjeisiin perustuvaa.
-
Kilpailutyöryhmä
Ringetteliiton kilpailutyöryhmä vastaa kilpailutoiminnan valmistelusta ja kehittämisestä, tekee kilpailutoiminnan kuvaukset, vahvistaa kilpailukalenterin, käsit…
-
ETT (erotuomari-, tarkkailu- ja toimitsijatoiminta)
Erotuomari-, tarkkailu- ja toimitsijatoiminta (ETT) työryhmä vastaa Ringetteliiton erotuomari- ja toimitsijatoiminnasta ja sen kehittämisestä. Työryhmän pysyvin…
-
Kurinpitoryhmä
Ringetteliiton kurinpitoryhmän ja liiton kurinpitäjän valitsee Ringetteliiton kevätkokous vuosittain. Kurinpitoelimet ovat itsenäisiä toimielimiä ja niiden teht…
Työryhmän yleiset tehtävät
- ylläpitää ja kehittää osaajaverkostoa
- varmistaa, että asioiden valmisteluvaiheessa on käytettävissä sen edellyttämät tiedot ja näkökulmat
- tehdä päätöksiä ja päätösehdotuksia toimivaltansa mukaisesti
- ylläpitää toimikenttään liittyvää vuosikelloa
- tiedottaa työryhmän päätöksistä
Työryhmien työskentelyä ohjaa liittohallituksen vuosittain vahvistama työryhmäohje.
RINGETEN TYÖRYHMÄT VUONNA 2024
Viestintä ja markkinointi
viestintamarkkinointi@ringette.fi
Puheenjohtaja Salla Mäkelä
Jäsenet Heidi Haapio
Seura- ja harrastetoiminta
harraste@ringette.fi
Puheenjohtaja Pia Kuitunen
Jäsenet Heidi Haapio, Maare Hänninen, Jaana Oikarinen, Heli Koivuluoto
Alueellinen toiminta
aluetoiminta@ringette.fi
Puheenjohtaja Sanja Hovilainen
Jäsenet Jani-Petri Semi, Timo Haapio, Annastiina Pylvänäinen
Kilpailutoiminta
kilpailutoiminta@ringette.fi
Puheenjohtaja Petri Pylvänäinen
Jäsenet Mari Sami, Annastiina Pylvänäinen, Jouni Nurkkala, Neea Lampinen, Nina Sundell
Kilpailusäännöt
Puheenjohtaja Mika Passila
Kansainvälinen toiminta
international@ringette.fi
Puheenjohtaja Anniina Salmio
Jäsenet Carmen Pekkarinen, Anu Pitkänen, Nina Sundell
Maajoukkuetoiminta
maajoukkuetoiminta@ringette.fi
Jäsenet Pasi Kataja, Opri Aromaa, Heidi Petrell, Pia Pullinen
Yhdenvertaisuus
yhdenvertaisuus@ringette.fi
Puheenjohtaja Sanja Hovilainen
Erotuomari-, tarkkailu- ja toimitsijatoiminta (ETT)
ETT@ringette.fi
Puheenjohtaja Pauliina Tuusa
Jäsenet Katriina Keskitalo, Liisa Jokela, Veera Lempiäinen, Hannele Majuri, Timo Virtanen, Petri Pylvänäinen, Mari Sami
Valmennus, koulutus ja lajikehitystoiminta
Puheenjohtaja Mika Ahonen
Jäsenet Niko Laitala, Tuomas Juusela
Palkitseminen
palkitseminen@ringette.fi
Puheenjohtaja Markku Koli
Jäsenet Marja Salenius, Teija Malk
Kurinpitoryhmä
(Uudet jäsenet nimetään vuosittain Suomen Ringetteliitto ry:n kevätkokouksessa)
Jäsenet: Kari Lahti, Miia Liimatainen, Pekka Karvinen